ETUSIVU HINNASTO YHTEYSTIEDOT VERKKOKAUPPA

Miksi koira tarvitsee hierontaa?

Koirasi voi hyvin kun se on fyysisesti kunnossa. Koirasi lihaksistoon voi muodostua lihaskireyksiä, jotka saattavat pidemmällä aikavälillä tuottaa kipua sekä vaikuttaa liikkumiseen. Monipuolisella lihashuollolla lisätään koiran hyvinvointia sekä lievitetään kipua. Koirahieronta parantaa ja ylläpitää lihasten kestävyyttä, elastisuuttaa sekä nivelten liikkuvuutta. Hieronta auttaa myös vammojen ennaltaehkäisyssä sekä jo syntyneen vamman kuntoutuksessa. Koirahieronta vaikuttaa hermostoon rauhoittavasti ja hieronnalla on myös myönteisiä psyykkisiä vaikutuksia, kuten stressin lievitys.

Pitkittynyt lihaskireys voi tuottaa jatkuvaa kipua, joka saattaa heijastua koiran käytökseen. Koira saattaa tulla alakuloiseksi, ärtyneeksi tai aggressiiviseksi. Se voi alkaa nuolemaan tassujaan, näykkiä tai raapia itseään. Liikkuminen muuttuu vaikeammaksi ja koira voi alkaa jopa ontumaan pitkään jatkuneen epäsuotuisen lihaskireyden aiheuttaman rasituksen vuoksi. Hyppääminen esimerkiksi autoon voi olla vaikeaa ja koira voi jopa kieltäytyä siitä tai portaiden kulkeminen ei onnistu normaaliin tapaan. Koiran kipu ilmenee aina toiminnan tai käyttäytymisen muuttumisena, sillä koira ei puhumalla pysty kertomaan kivustaan.

Milloin koirahierontaan?

Kenelle koirahieronta sopii?

Hieronta sopii kaikenikäisille koirille käyttötarkoitukseen katsomatta. Hieronnasta hyötyvät niin työ- ja harrastuskoirat kuin koti- ja seurakoiratkin. Hieronta voidaan aloittaa jo pentuiässä totuttaen koiraa käsittelyyn sekä tukemalla pennun fyysistä kehitystä. Aktiivikäytössä olevien urheilu-, työ- ja metsästyskoirien kohdalla voidaan hieronnalla ennaltaehkäistä lihasvenähdyksiä sekä –revähdyksiä ja vaikuttaa suotuisasti suorituksen jälkeiseen palautumiseen. Näyttelykoirien kohdalla liikkeet saadaan vapaammiksi ja ryhdikkäimmiksi sekä koiran on helpompi esitellä liikkeitään. Koira nauttii esiintymisestä, kun lihaskireydet eivät häiritse.

Kotikoirien kohdalla hieronnan hyöty on usein suuri! Liikkumisen määrä on vaihtelevaa ja se voi olla yksipuolista tai liian kevyttä tai painottua esimerkiksi viikonloppuihin, jolloin kuormituksen vähäisyys tai epäsäännöllisyys saa aikaan lihaskireyksiä, joiden johdosta esimerkiksi leikkisyys voi vähentyä ja lenkkien pituus lyhentyä. Ikääntyvillä koirilla on usein nivel- ja rankavaivojen aiheuttamia lihaskireyksiä, jotka aiheuttavat mm. ontumista ja liikkumisen vaikeutta ja vähentymistä. Koirahieronnalla voidaan helpottaa näitä vaivoja ja koira saa nauttia eläkepäivistään hyvillä mielin ilman kipuja.

KLIKKAA TÄSTÄ AJANVARAUKSEEN